Näkökulmia yli totutun

Ei kusipäille vaan reilun olemisen, välittämisen, sanomisen ja tekemisen tyypeille uudenlainen laadukas ja kantaa ottava kulttuurijournalismin kanava. On tavallisen ihmisen pienten asioiden puolella reilusti poliittinen silloin, kun kyseessä on ikuinen taistelu hyvät ja oikeudenmukaiset vastaan pahat teeskentelijät ja jonoissa etuilevat narsistipsykopaatit. Valottaa asioiden ja ilmiöiden taustatietoja syvemmältä kuin mikään muu. On vastaan hyväveliverkostoja kulttuurissa ja erityisesti nykyisin vallalla valtamedioissa olevaa pintajulkisuutta. Pohtii myös laajoja asiattomien asioiden semanttisia erilaisuuksia kapeisiin vastaaviin asiallisiin. Tekee joskus - hyvin harvoin - haastatteluja; enemmän arvioita ja katsauksia, kriittisin silmin. Tutkii ja tarjoaa toisenlaisia näkökulmia yli totutun perinnäistavan ajatella ja katsoa asioita ohi sen mitä meille on opetettu. Menee suoraan ytimiin. Antaa aiheita ajatella eri tavalla kuin mitä meillä on sallittu. On rohkeasti eri mieltä sortumatta esteettiseen eskapismiin tai minkään muunkaan yhtä tyhjänpäiväisen asian suhteettomaan romantisointiin tai muihin hurmiollisiin ylilyönteihin. On älyllisesti latautunut radikaaliboheemi ja peppipitkätossumainen vaihtoehto keskinkertaista kulttuurin nimiin naamioitua viihdehömppää sekä erityisesti kuollutta akateemista runkkaamista vastaan.

Wittgensteinia ja Kirkegaardia

Metodina käytämme filosofi Ludvik Wittgensteinin ajatuksia. Hän piti tanskalaista eksistentiaalifilosofi Sören Kirkegaardia koko 1800-luvun ylivoimaisesti tärkeimpänä ajattelijana. Päättävässä epätieteellisessä jälkikirjoituksessaan Kierkegaard kirjoitti subjektiivisuudesta, joka oli hänen mielestään totuus: sillä muutoin olisimme unohtaneet sen mikä sokraattisessa ajattelussa oli arvokkainta: "Kun Sokrates uskoi, että jumala oli olemassa, hän piti kiinni objektiivisesta epävarmuudesta sisäisyyden koko intohimolla; ja juuri tuohon ristiriitaan, tuohon riskiin, sisältyy usko. Sokraattinen epävarmuus on kuin nokkela pila verrattuna absurdiuden vakavuuteen, ja sokraattinen eksistoiva sisäisyys on kuin kreikkalaista suruttomuutta verrattuna uskon aiheuttamaan rasitukseen."